tiistai 31. heinäkuuta 2012

9. Uusi elämä

 Päiväni kuluivat koulussa käyden ja kotitöitä tehden. En voinut sanoa olevani onnellinen.
 Juuso oli lähtenyt takaisin Bridgeportiin kaksi viikkoa sitten. Sinä viikonloppuna kun kerroin raskaudesta emme paljoa puhuneet toisillemme. Juuso oli epäreilu, ei tämä minun vikani ollut. Nyt hän ei ollut edes soittanut tai laittanut tekstiviestiä.
 Tänään kun olin lähdössä kouluun tunsin ensimmäistä kertaa vauvan potkun vatsassani. Se oli hämmentävää. Minut valtasi lämmin tunne.
 Seuraavana päivänä päätin kirjoittaa Juusolle kirjeen Bridgeporttiin ja vaadin vastauksia. En kestäisi enää kauaa tätä hiljaiseloa!
 Äiti ja isä piipahtivat myös käymään kysymään vointiani.  Minulla oli todellakin ollut kamala ikävä heitä. Olisi niin ihanaa vain palata kotiin ja unohtaa kaikki muu.
-Oletko puhunut Juuson kanssa? isä murahti.
-En nyt vähään aikaan, annan hänelle vähän aikaa, vastasin.
-Voi, Anette. Muista, että Juuso on tästä yhtälailla vastuussa kuin sinäkin, äiti sanoi huolestunut ilme kasvoillaan.
 -Kyllä, kyllä. Mutta arvatkaas mitä? Vauva on ruvennut potkimaan, sanoin ja nousin ylös kun tunsin kovat iskut vatsassani.
-Sehän on ihanaa, äiti sanoi ja silitti vatsaani ja muiskautti suukon poskelleni ja ilmoitti, että hänen pitäisi mennä töihin pitämään joku esittely kierros.
 Äidin mentyä isä nousi ja tunnusteli lapseni potkuja.
-Täälläkö se minun lapsenlapseni potkiskelee. Hänestä taitaa tulla jalkapalloilaja? isä virnisti.
 -Minunkin pitää lähteä, mutta pärjäätkö varmasti?
 -Voi isä. Kyllä minä pärjään, älä huolehdi.
 Sinä yönä näin kamalaa painajaista. Minua jahdattiin pimeällä kujalla ja jouduin saarroksiin.
 Sitten havahduin hikisenä aivan kuin olisin kuullut askelia ja oven käyvän.
 Kello oli neljä aamulla. Sydämeni pamppaili ja kylmähiki kohosi otsalleni.
 Ihan kuin olohuoneessa olisi liikettä?
 Ovella pysähdyin kuin seinään. Kyllä olohuoneessa oli joku. Ja se joku oli Juuso.
 -Juuso, sanoin käheällä aamuisella äänellä.
 -Herätinkö sinut?
-Ehkä, mumisin.
 -Miksi olet täällä? Tähän aikaan? kysyin.
 -Sain kirjeesi. Minulla tuli tosi huono omatunto. Lopetin työt ja hyppäsin ekaan junaan.
 -Oletko tosissasi? nyyhkäsin ja Juuso kaappasi minut halaukseensa.
 -Kyllä. En lähde enää mihinkään, Juuso vakuutteli.
 -Minä rakastan sinua niin paljon, voihkaisin.
-Niin minäkin sinua, Juuso vakuutteli.
 -Täälläkö se minun pieni poikani potkiskelee mistä kirjoitit?
-Kyllä, voi kyllä, nauroin. Tuntui niin hyvältä tuntea Juuson lämpimät kädet vatsallani.
-Oletko miettinyt jo nimeä? Juuso kysyi.
-Itseasissa olen, vastasin ylpeänä.
-No?
-Miro, mitä sanot?
-Kuulostaa hyvältä, Juuso vastasi ja suuteli minua pitkään.
 Raskaus oli jo edennyt pitkälle ja mielialani heittelivät laidasta laitaan. Tänään oli taas sellainen vähän vaikeampi päivä.
-Mikä nyt on vinossa? Juuso kysyi ja oli aika kyllästynyt näihin uusin mielialoihini, jotka olivat kuulemma täysin luonteeni vastaisia.
-Mikään vaate ei mahdu enää päälleni, joka paikasta kiristää. Kiva olla koulussa kun kaikki tuijottavat ja pelkäävät, että synnytän siihen paikkaan, tiuskaisin.
 -Tule mennään katsomaan elokuvaa, Juuso sanoi ja koitti siirtää ajatukseni muualle.
-Olenkuin elefantti, sinäkään et halua enää koskea minuun, ruikutin kyyneleet silmissäni.
 -Ei pidä paikkansa! Minähän tulin takaisinkin, mitä sinä vielä kiukuttet?
 -Olen ihan ruma ja lihava. Aivan kuin joku possu, nyyhkytin hormoonejen vallassa.
 -Noh, lopeta nyt. Minusta sinä olet maailman kaunein nainen. Vaikka painaisit sata kiloa.
-Todellako?
 -Todella, Juuso vakuutti ja suukotti minua hellästi.
 -Pitäisikö meidän mennä jo nukkumaan, sinulla on aamulla koulua? Juuso kysyi.
-Minulla on vähän ikävä olo, vastasin.
-Miten?
 -Juuso, minulla on kamalat supistukset! ähisin.
-Siis mitä? Juuso huusi kauhistuneena.
 -Syntyykö se nyt? Juuso karjui.
-Joo, joo. Tilaa taksi! ähisin.
 -Pystytkö kävelemään?
-Kyllä, vastasin kivun vallitessa.
 Taksissa oli hiljaista. Olimme molemmat kauhusta kankeana.

Yhdeksäs osa, kommenttii!





2 kommenttia:

  1. ihan MAHTAVA osa! tykkäsin ihan hirveesti :) näille syntyy varmasti tosi suloinen lapsi, en malta odottaa. jatkoa vaan kehiin :)

    ~~sipsa~~

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Uusi osa löytyy osoitteesta http://rakkaudentuulahdus.blogspot.fi/

    VastaaPoista