3. Tahdon

 Kun Anette täytti neljä vuotta, uskaltauduin viimein lähtemään työmatkalle ilman häntä. Kaikki muut työmatkat olin tehnyt yhdessä Aneten kanssa. Ja se oli oikeasti hankala yhdistelmä.

 -Saitko tytön nukahtamaan? kysyi Jane, joka oli tullut hoitamaan Anettea pariksi päiväksi.
-Kyllä.

 -Pärjäätkö nyt varmasti? kysyin huolestuneena.
-Voit soittaa heti, jos tulee jotain, jatkoin.

-Kyllä,kyllä. Älä huolehdi isukki, Jane sanoi ja nauroi heleästi.

-Isukki. Just joo, puhahdin.

-Olet siinä niin huolissasi vaikka alkuaikoina soitit heti minulle jos tyttö inahtikin.

-Noh, olen muuttunut, mumisin.

Sydämeni pamppaili kun kuuntelin Janen ääntä. Tuntui kun kuuma aalto olisi mennyt ylitseni kun katsoin Janen ruskeisiin silmiin.

-Minun on mentävä nyt, sanoin ja poistuin nopeasti.

Maxin mentyä Janen istahti nojatuolille ja hengähti.
Olen sihteeri ja silti istun täällä Maxin kotona ja vahdin hänen lastaan. Lastaan, josta on tullut minulle tärkeä lyhyessä ajassa.

 Jane nukkui patjalla Aneten huoneessa. Tytön tullessa kolmenvuoden ikään Max oli sanonut, että nyt on tytön aika siirtyä omaan huoneeseen.

 Jane heräsi aikaisin aamulla kun Anette huuteli isäänsä sängystä.
-Isää, isää. Kuului hento pieni ääni.

 -Huomenta pikkuneiti, sanoin tytölle, joka katsoi minua silmät kostuen ja rupesi parkumaan.
-Isää! Missä isä? Anette huusi kurkku suorana.

-Noh, rauhoituhan. Isä on töissä, mutta minä olen täällä kanssasi paripäivää.

Jane tunsi, että Anette oli kasvanut paljon. Neljävuotias tyttö painoi jo jonkin verran.

 Parin päivän päästä Anette kuuli kun ulko-ovi kävi. Se oli varmasti isä. Tyttö kipitti vilkkain askelin alakertaan.

 -Isä! kuulin innostuneen tytön huutavan minut nähdessään. Olikohan kaksi yötä liian kauan olla pois lapsen luota?

 -Kukas se täällä juoksee? Oliko ikävä?
-Oli! Anette hihkui ja tarrasi minua kauluksesta kiinni.

 -Noh, olitko nätisti isän poissa olessa?
-Olin, Anette vastasi reippaasti.

 -Menikö kaikki hyvin? kysyin Janelta, joka oli katsomassa telkkaria.

 -Me tytöt pärjättiin oikein hyvin vai mitä Anette?
-Joo, Anette vastasi.

 Jane kävi laittamassa Aneten päiväunille ja saapui sitten keittiöön luokseni.
 -Nukahti heti kun laskin hänet sänkyyn, Jane sanoi.
-Se on hyvä. Ikävöikö hän paljon minua? kysyin.

 -Nukkumaan mentäessä ja herätessä. Muuten meni todella hyvin. Sinä olet hyvä isä Max. Tyttäresi rakastaa sinua ja hänestä on tullut minulekin tärkeä vaikka sehän on typerää kun olen vain sihteerisi, Jane sanoi melkein kuiskaten.

 -Ei se ole typerää. Olet ollut suuri tuki minulle alusta asti. Kun Anette tuli luokseni sinä näytit minulle miten vaippavaihdetaan ja miten iltavelli keitetään. Olet paljon enemmän kuin pelkkä sihteeri. Kait sinä sen tiedät?

 Häkellyin aivan totaalisesti kun näin, että Janen silmistä rupesi valumaan kyyneliä.
-Anteeksi kauheasti. Tämä on vain on jotenkin... Äh en minä tiedä? Jane sopersi ääni väristen.
-Hei. Älähän nyt, sanoin ja pyyhin kämmenelläni yhden kyyneleen Janen silmäkulmasta.

 -Tämä on typerää tiedän sen, mutta minun on pakko sanoa se. Kun tulen kotiisi ja hoidan tytärtäsi tunnen olevani kotona. Aina kun tulen lähellesi sydämeni takoo aivan hullusti rintaani vasten.

 Nyt minusta tuntui, että sydämeni takoi hurjasti. En osannut sanoa mitään. Vedin Janen syliini ja suutelin häntä.

Sitten vedin Janen vielä pitkään halaukseen.

-Minunkin sydämeni takoo aivan hurjasti kun olet luonani, sanoin Janelle, joka katsoi minua hämmentynein silmin.

  Myöhään illalla kun katsoin elokuvaa Anette tepasteli portaita alas luokseni.

 -Kuules tyttö, eikös sinun pitäisi olla nukkumassa?
-Eii.

 -No kyllä pitäisi, tulehan.

 Kävin vaihtamassa yöpuvun päälleni ja sitten menin nukuttamaan Anettea uudelleen.

 -Noniin, nyt hyvää yötä. Pysyhän sängyssäsi.
-Ei väsytä, Anette sanoi haukotellen.
-Älä valehtele, silmäsihän ovat jo puoliksi kiinni, sanoin ja suukotin tytärtäni.

 Huoneessani tuijotin kännykkääni. Pitäisikö minun soittaa Janelle? Mitä minun pitäisi tehdä?

 -Hei. Täällä Max. Kuule tavattaisiinko huomenna. Tiedän, että on lauantai, mutta ajattelin jos olisit tullut rannalle meidän kanssa?
-Ai sopii, no hyvä. Nähdään siellä sitten kahdeltatoista.

Huomisesta tulee jännittävä. Minulla on suunnitelmia.

 -Mukavaa kun tulit, sanoin ja ojensin kukkakimpun yllättyneelle Janelle.
-Mistä on kysymys? Jane tiedusteli.
-Pian saat tietää, vastasin hymyillen.

 -Voi Max, olet taas unohtanut yövaatteet Aneten päälle.
-Hups, mutta eihän sitä ole tapahtunut enää montaakaan kertaa? kysyin naurahtaen.
-No ei, Jane vastasi ja hymyili minulle leveästi.
-Tule, mennään vähän sivummalle.
-Miksi? Jane kysyi hämmentyneenä.
Hymyilin vain.

 -Max, mitä sinä nyt? Jane haukkoi henkeään kun polvistuin hänen eteensä.

 -Jane, minä rakastan sinua. Tätä tunnetta ei voi selittää, joka sydämesäni säteilee.

 -Siispä, tuletko vaimokseni?
-Voi Max, Jane sai sanottua huokaisten.

-Kyllä, voi kyllä minä tulen.

 -En voi uskoa, että tämä on totta. Tämä on ollut salainen toiveeni siitä asti kun astuin ensimmäistä kertaa työpaikallesi, Jane sanoi punastuen.

 -Vain sellaista sinä ajattelit työsilomassa, virnuilin ja kaappasin Janen suudelmaani.

 -Kuulitkos tyttö, pian me olemme perhettä, Jane sanoi ja nosteli kikattelevaa Anettea.

 Häämme pidettiin kuukauden päästä kosinnastani. Tähtitaivaan alla.

 -Minua vähän jännittää tulevaisuus, Jane sanoi minulle vihkimisen jälkeen.
-Niin minuakin, mutta kohtaamme sen yhdessä Rouva White.


 Kolmas osa tässä, kirjoitus ehkä vähän tönkköä, mutta kirjoitan tätä keskellä yötä ja nyt on pakko päästä nukkumaan. Seuraavaa osaa ootellessa :)