6. Tunteita

 Ylä-aste meni nopeasti. Minusta ja Juusosta tuli parhaita ystäviä. Muita minulla ei sitten ollutkaan kun liikuin niin kyseenalaisissa piireissä. Nytkin vaikka olemme jo lukiossa Juuson mielipuuhaa on naapureiden häiritseminen.

Isä jos saisi tietää olisin niin pulassa, tähän mennessä emme ole jääneet vielä kiinni. Isä saisi kyllä sydärin vaatteistakin mitä käytän, mutta hän ei tiedä. Kouluun lähden samanlaisissa vaatteissa kun kaikki muutkin luokkalaiseni, mutta koulussa vaihdan vaatteet.

En nyt välttämättä sanoisi, että pidän toisten häiritsemisestä, mutta haluan tehdä Juusoon vaikutuksen. Hän haluaa olla niin erilainen. Kait me sitten ollaan erilaisia.
Juuso on jo kahdeksantoista ja en tiedä mitä teen ensi vuona kun olen yksin lukiossa. Ei ketään enää silloin kiinnosta, että olen Juuson kaveri kun hän ei ole puolustamassa minua koulussa.
Tätä menoa en kyllä ikinä valmistu kun poissaoloja vain kertyy ja kertyy.

Jos Juuso vain huomaisi minut naisena ei ystävänä.

 Illalla Juuso tulee meille katsomaan leffaa. Katsomme jotain kamalaa kauhuelokuvaa. Jos olisin yksin kotona katsoisin luultavasti jotain naapurini Totoroa, mutta sitähän en Juusolle kerro.

 -Eikait sinua vain pelota? Juuso naurahtaa.
-No ei tietenkään, vastaan, mutta kylmätväreet menevät pitkin ruumistani.

 -Haluatko jäädä yöksi? kysyn sydänpamppailen Juusolta.

-Eikö vanhempasi tule kotiin? Isäsi ei ainakaan pidä minusta, Juuso vastaa.
-Ei, he ovat työmatkalla Lontoossa tai jossain, vastaan.

-Kait minä sitten voin jäädä, jos et kerran uskalla nukkua yksin, Juuso nauraa.

-Ei minua pelota! On vain niin tylsää yksin.

 Leffan jälkeen söimme hiljaisuuden vallatessa iltapalaa. Minua jännitti. Juuso olisi ensimmäistä kertaa yötä luonani.

 Aamuyöstä menimme pihamme uima-altaalle uimaan. Leikimme kuin pienet lapset. Roiskutimme vettä toistemme päälle ja kisasimme kumpi pystyy pidättämään hengitystä pidempään.

 -Noh, missäs minä nukun? Vieressäsikö? Juuso kysyy vihjailevalla äänellä.

Punastun aivan kauttaaltaan.
-Tuota en ajatellut asiaa yhtään. Voit nukkua sängyssäni, voin nukkua vanhempien huoneessa, takeltelen.
-Mitä suotta. Voimmehan me nukkua vierekkäin, olemmehan ystäviä. Vai mitä?
-Jos sanot niin, vastaan ääni värähdellen.

 Mitä ihmettä minä oikein ajattelin kun kutsuin hänet yöksi? Eihän meillä ole edes vieraspetiä! Mietin pestessä hampaitani.

 Voi ei. Näinkö minä nyt sitten menen tuonne. Hiukset sekaisin ja ilman meikkiä. Sydämeni hakkaa lujaa tahtia rinnassani.

 Sydämeni hyppäsi kyllä kurkkuun asti kun astuin vessasta ulos.

 Juuso oli vain bokserit jalassaan vuoteessani.
Juuso katsoi minua ja virnisti.
-Kaunis yöpuku sinulla.
-Ki-kiitos, änkytin. Tähän ei voi kyllä vastata, että niin sinullakin.

 Istahdin kädet täristen vuoteen toiselle reunalle.

 -Eikait sinua vain jännitä? Juuso virnisti.
-Ei tietenkään, tämähän on aivan normaalia. Mehän olemme parhaat ystävät, sönkötin.
Mitä minä oikein hermoilen, "parhaat ystävät" kuulostaapa typerältä.

 -Öö, eikö sinulla ala pian kirjoitukset? kysyn kun en keksi muutakaan.
-Joo, mutta on niihin vielä vähän aikaa, Juuso vastaa.
En tajua miten Juuso pysyy kouluntahdissa, kun minusta tuntuu, että hän lintsaa aina. Ehkä hän onkin synnynnäisesti nero?

 Joskus viidenaikaan aamulla me nukahdamme. En uskaltanut siirtyä peiton alle, koska minulla on vain yksi peitto ja en halua jakaa sitä Juuson kanssa!

 Aamulla herään ensimmäiseksi. Tähän voisi vaikka tottua, kunpa isä ja äiti eivät palaisi ikinä.

 -Huomenta, nukuitko hyvin? kuulen Juuson kysyvän.
-Ööh, joo.

 -Voi ei! Onko kello jo kaksi? parahdan.

 -Mitä sitten? Rauhoitu, Juuso sanoo.

 Kurtistan kulmiani ärtyneenä.
-En ole ollut pariin päivään koulussa, tämä on vakavaa! tiuskaisen, vaikka eihän se ole Juuson vika. Vai eikö? Kenen takia minä tätä roolia ylläpidän?

-Rauhoitu nyt hyvänenaika, Juuso sanoo ja painaa huulensa huulilleni ja luulen pyörtyväni. Hyvä on tämän takia voisin vaikka lopettaa koulun!

 -Mm... mumisen tyytyväisenä.

 -Noh, rauhoituithan sinä. Ystäväiseni, Juuso virnistää.
Ystävä, niinpä tietenkin.

 Aamupalan tai päiväpalan jälkeen Juuso kertoo, että lähtee isänsä luokse Bridgeporttiin joksikin aikaa.

 -Mitä? Miksi? Ethän sinä voi?
-Minulla alkaa lukuloma, tulen kirjoituksiin takaisin, Juuso vastaa.

 -Minä menen nyt, Juuso sanoo ja suukottaa minua kevyesti.

 Mutta minäpä en annakkaan periksi, kaappaan Juuson syleilyyni ja suutelen häntä ahnaasti.

 -Mutta Anette, Juuso sanoo hämmästyneenä.

-Mehän olemme vain ystäviä vai mitä?

 -Tietenkin, mitäs muuta? vastaan ja tukahdutan kiukkuni.

 -Noniin, lähde nyt sinne Bridgeporttiin, hätyyttelen.

 -Heippa sitten, Juuso huikkaa ja astelee pois.

 Loppuiltana en saanut, enää mitään aikaiseksi. Makasin vain masentuneena sohvalla.
-ÄÄH EN JAKSA TÄTÄ! huusin yksin hiljaisessa talossa.

 Minulla oli  niin lohduton olo, että menin nukkumaan sille puolelle sängyssäni missä Juuso oli aikaisemmin tänään nukkunut.

 Huomenna olisi parasta päästä sinne kouluun asti.

 Viikot menivät ja Juusoa ei kuulunut takaisin. Pidin jopa normaaleja vaatteita pitkästä aikaa. Mitäs väliä tässä oli. Koulukirjatkin tuntuivat niin mielenkiintoisilta. Minulla olikin kirittävää.

 -Juteltaisiinko hetki? Isä kysyi.
-Miksi ihmeessä? vastasin kyllästyneenä.

-Mitä nyt on meneillään? isä kysyi.
-Luokanvalvojasi soitti ja sanoi, ettei sinua liiemmin näy koulussa.

 -Hmm, mietitäänpä? Ei kuulu sinulle, tiuskaisin.
-No, mutta todellakin kuuluu! isä ärjähti.

 -Isä, minua väsyttää. Ei keskustella tästä nyt.
-Et kyllä mene nyt mihinkään! isä sanoi painokkaasti.

 -Voi isä, minä en jaksa enää. Miksi minä en kelpaa? parahdin ja rupesin nyyhkyttämään isän olkaa vasten.
 -Älä vain sano, että tässä on kyse siitä hulttiosta?

 -Ei Juuso ole hulttio! Hän opiskelee myös, puolustauduin.

 -Vai niin. No en pidä siitä pojasta, saisit pysyä erossa.

 Seuraavana päivänä isä vei minut itse koululle asti.
-Katos kuka se täällä on ja ihan ihmisen vaatteissa? Ootko hukannu poikaKAVERIS? Jasmin kysyi ja painotti sanaa kaveri. Pyh, ei kiinnosta.

 -Mikä teidän ongelma on? kysyin kyllästyneenä.

 -Kuhan kummasteltiin kun ilmestyit kouluun ja vielä tollasissa vaatteissa, kun Juusoa ei ole sun ei tarvitse vissiinkään esittää niin paljoa, Elviira totesi.

 -Ei kuulu teille, vastasin.
- Älä nyt hermostu. Ajateltiin ilmottaa, että se sun poikakaveris on tullu takas sieltä kaupungista, Margus kerto, että se on taas asuntolassa. Jasmin puuttui puheeseen.
 -Vai niin, no kiitos tiedosta, sanoin nolona.

 Koulun jälkeen kävin vaihtamassa vaatteet ja menin asuntolalle. En koputtanut edes Juuson oveen.
 -Voisit koputtaa, Juuso tuhahti tietokoneen ääreltä.

-Olisit voinut ilmoittaa et tulit takas, tiuskasin ja olin tekemässä lähtöä jo pois.

 -Mitä sä nyt mesoot? Juuso kivahti ja sulki tietokoneensa.
-En yhtään mitään, kivahdin.

 -No nyt mä olen tässä? Mikä hätänä?

 -Sä et kyllä ymmärrä yhtään mitään!

-Siis mitä? Enhän mä voi ymmärtää tollasta kiertelyä ja kaartelua, Juuso vastasi.
-Selitä!
 -Tiedätkö miltä tuntuu kun Jasmin tulee kertomaan mulle, että sä oot palannu! Sä et soittanu edes kertaakaan mulle!

 -Siis ootko sä mustasukkanen? Juuso naurahti epäuskosesti.

 -Mitä jos olisinkin? kysyin ujosti.
-Eikait se mitään haittais? Juuso kuiskasi.

 -Juuso, mä rakastan sua. Mä en voi pidätellä tätä enää ja esittää pelkkää ystävää. Mä rakastuin suhun jo sinä päivänä kun näin sut ekaa kertaa.
 -Aika pitkä aika esittää pelkkää kaverii. Vai mitä? Juuso virnisti.

 -Joo, nyt mä pilasin tän kaiken, mumisin ja Juuso kaappas mut syliinsä.
-Et, ei sun tarvi olla pelkkä kaveri.

 -Sä voit olla enemmänkin, Juuso kuiskas mun korvaan.

 Kuudes osa ;)